Timo Koivukangas

Timo KoivukangasKoulukaverini joka harrasti valokuvausta kauppasi minulle kameransa Altissan. Kun päästiin kauppoihin niin pääsin hänen mukanaan sitten Oulun lyseon valokuvalaboratorioon. Kiinnostuin kuvaamaan elämänmenoa setäni maalaistalossa kesälomillani Kälviällä. Huomasin miten suuri ilo kesän kuvista oli sukulaisilleni. Valokuvaus jäi taka-alalle pitkäksi aikaa. Ollessani lukuvuoden 77-78 Israelissa perheeni kanssa aloin taas ottaa kuvia mutta huomasin että siellä otetut ja kehitetyt paperivärikuvat kellastuivat muutamassa vuodessa. Se harmitti. Siirryin diakuviin.  Nyt värit pysyivät ja diakelkkoja alkoi kertyä. Diaillat venyivät ja ainakin pienimmät katselijat väsyivät. Siirryin digiaikaan kun naapurin nuorimies oli niin hyvin perillä it-alasta. Hänen suosituksestaan ostin tavallisen järjestelmäkameran jollaisella vieläkin kuvaan. Hän  ylllytti hankkimaan Applen Macin tietokoneeksi ja sen myötä hän tutustutti minut kuvakirjojen tekoon. Kuvakirjojen  katselun ympärille syntyi  sama iloinen  ilmapiiri  kuin oli  50-luvulla, kun olin kinofilmini suurentanut kouluni laboratoriossa.  Tiedän lisäksi että nyt kuvat säilyvät ainakin 100 vuotta jos ei tuli tuhoa niitä. Valokuvaus on mielenkiintoista ja joskus tuntuu että hyviä kuvia ei oteta vaan ne annetaan ( niille jotka ovat liikenteessä kameran kanssa). Haluan säilyttää kuvien avulla muistoja siitä maailmasta jossa kulloinkin olemme eläneet. Yhtä paljon kuin oma ilo kuvista merkitsee minulle se että joku toinenkin voi niistä iloita.

Timo Koivukangas